Vaillinaista ihmettelyä

Nyky- ja tavoitetilan luonteesta

Jokainen joka on yrittänyt kuvata jonkin laajan kokonaisuuden (esimerkiksi kokonaisen organisaation) toimintaa kokonaisuutena, pyrkimyksenään ymmärtää sen nykytilaa, tietää miten haastavasta (ja raskaasta) tehtävästä on kyse. Ymmärrys nykytilasta voidaan näet saavuttaa vain silloin, kun riittävän suuri osa asiaan liittyvistä oleellisista toimijoista hyväksyy em. ymmärryksen tuloksena syntyneen nykytilan kuvauksen.  

Nykytilaa on ymmärrettävä riittävällä tasolla, jotta realistista tavoitetilaa voidaan suunnitella. Voidaan toki ajatella, että jonkinlainen utopistinen tavoitetila voidaan kuvata ilman mitään ymmärrystä nykytilasta, mutta tällöin ajallista akselia tarvittavalle tavoitteelliselle muutokselle on likipitäen mahdotonta kuvata. Tavoitetilan tulee niin ikään olla sellainen kuvaus, johon suurin osa oleellisista toimijoista hyväksyy ja sitoutuu.

Kun täällä puheenvuorossa puhutaan politiikasta, vilahtaa teksteissä usein visiot, strategiset tavoitteet tai kärkihankkeet. Mutta mikä on se tavoitetila, jota näillä  tavoitellaan? Itse asiassa, mikä on se nykytila josta tuota tavoitetilaa kohti ponnistamme? Kun tiedämme edellä mainitut kaksi, voimme luoda jonkinlaisen analyysin siitä miten isosta muutoksesta puhumme kun pyrimme kohti tavoitetilaa.

Tieto lisää tuskaa. Tieto siitä, että poliittiset päättäjämme ja suurin osa täälläkin aatteensa palosta tykittävistä poliittisista kirjoittajista, tekevät päätöksen vailla ymmärrystä omasta tavoitetilastaan, on tuskaisa. Tieto siitä, että heillä ei ole edes olemassa mitään nykytilaa, jonka suurin osa oleellista toimijoista hyväksyisi, on vielä tuskaisempi. 

Näistä lähtökohdista katsottuna kaikki se mitättömän turha poru yksittäisistä asioista - olkoon se jonkun laatima musta lista tai syyrian miljoona kotoaan pakoon lähtenyttä ihmistä - asettuu oikeaan kontekstiinsa. Matti Putkonen ja Ville Niinistö ovat molemmat aivan yhtä hukassa ja pihalla - suorastaan perämettässä - tämän maailman ongelmien kanssa.

Heiltä molemmilta puuttuu kyky nähdä todellisuus sellaisena kuin se ilmentyy vailla poliittisen tai uskonnollisen ideaologian taakkaa katsovalle ihmisille. He eivät ymmärrä, että niin kauan kuin ihmiskunta ei omaa yhteistä käsitystä siitä, missä nyt olemme ja mihin olemme menossa ovat kaikki heidän hankkeensa enemmän tai vähemmän turhia. Sanon että ne ovat turhia siksi, että katsoessamme taaksepäin, ihmiskunnan track record toiminnassaan tällä planeetalla todistaa ne turhiksi (tämä vaatisi vielä lisäselvitystä, mutta palaan siihen toisessa kirjoituksessa). 

Joo joo, pelastimme 40 000 ihmistä sodan jaloista ja enää viisi miljardia (5 000 000 000) elää totaalisessa köyhyydessä. Seuraavassa hetkessä syntyvyys tietyissä maissa on jo taannut 40 000 uutta sodan jaloista pakenevaa. 

Näistä seikoista johtuen, kumpikin heistä on täysin kykenemätön ikinä kuvaamaan sellaista nykytilaa tai tavoitetilaa, jonka suurin osa muista oleellisista toimijoista voisi hyväksyä. 

Odotan toki itsekin sitä, että joku voisi kuvata sen realistisen tavoitetilan johon poliittisella toiminnalla yritetään ohjata Suomea, Eurooppaa ja Maailmaa. Jos asiaa alkaa tutkimaan empiirisen todistusaineiston valossa, voi hyvin käydä niin että Linkolan puheet alkavat vaikuttamaan loogisemmalta (joskaan ei inhimillisemmältä) kuin poliittisten puhuvien päiden. 

Ajatuksia herättävää luettavaa kaipaaville suosittelen lämpimästi Iain M. Banksin "Culture" sarjaa (https://en.wikipedia.org/wiki/Culture_series). Oma suosikkini on "Surface Detail". 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat